maanantai 29. elokuuta 2016

Lintukoiran perustottelevaisuus

Aiempi metsästyskoirani oli englanninspringerspanieli. Karkoittavana koirana springerspanieli oli toiminnan koira. Pusikot ja ryteiköt eivät olleet esteenä – riistaa oli löydettävä. Paikallaan passissa oli turhauttavaa, oli pakko ulista kun mitään ei tapahtunut. Tessu eli 12,5 vuotiaaksi. Hyvä tavallinen metsästyskoira, jonka avulla sai sorsasaaliin parhaimmassa tapauksessa tuplattua.

Vuosien tauon jälkeen kotipaikan ja metsästysmuotojen muuttuessa tuli tarvetta taas metsästyskoiralle. Oikean koirarodun valitseminen oli alussa hankalaa. Kuuntelin liikaa kavereita ja heidän koirakokemuksiaan. Valinta oli pakko yksinkertaistaa. Paras mahdollinen koira siihen mitä metsästän.

Pentuvaihe oli uuteen laumaan ja isäntään totuttamista. Saatuamme koiranpennun kotiin aloitin koiran kouluttamisen leikin varjolla. Etsittiin makupaloja ja noudettiin pehmoleluja. Haisteltiin riistaeläimiä ja mielellään oltaisiin syöty siivetkin heti sulkineen päivineen. Naapurista saman kennelin koira, reilun vuoden vanhempana toimi leikkikaverina ja totutteli pentuamme koiranelämään.

Pentuvaihe

Turvallinen ympäristö selkeineen rajoineen. Omistajan asennoituminen johdonmukaisuuteen, päättäväisyyteen ja harjoituksissa nopeaan reagointiin. Näitä ohjeita minulle alkuvaiheessa taottiin päähän kasvattajan järjestämissä koulutustapahtumissa ja kouluttajan toimesta yksityisessä koulutuksessa.

Valitsemani uroskoira on nyt kolmen vuoden ja neljän kuukauden ikäinen. Rodultaan käyttölinjan labradorinnoutaja. Noutaa pienriistan ja jäljestää sorkkaeläimet. Vuosien aikana olen huomannut koiran kiinnostuksen lähes kaikkeen riistaan. Myös sellaiseen mihin en ollut koiraa ajatellutkaan. Ilveksen jäljet kiinnostavat ja yhteenotot pienpetojen kanssa.

Pentu- ja nuorenkoiran kasvuvaiheessa opettamani asiat ovat edenneet kohtuu hyvin. Kynsisaksien esille ottaminen tuo koiran vapaaehtoisesti syliin selälleen kynsien leikkaamista varten. Haulikon tai kiväärin esille ottaminen ja sillä ampuminen on hieno juttu, ja heti kun saa luvan niin ampumataululle pitää päästä ensimmäisenä. Autosta poistutaan vasta luvan saatua. Tässä muutamia esimerkkejä onnistumisista. Seuraavaksi niihin vaikeampiin asioihin.

Lintukoiran perustottelevaisuuskoulutus on kaiken A ja O. Nuoren koiran kasvuvaiheessa tulee uhmaikävaiheita ja kouluttaminen menee vaikeaksi. Jos jokin alkoi koulutuksessa mättää ja mikään ei oikein sujunut pidin taukoa koulutuksessa tai vaihdoin koulutusaihetta. Välillä oli hyvä harjoitella jäljestystä, jossa koira joutui hivenen hidastamaan intoa pysyäkseen mielenkiintoisen hajun jäljillä.

Onnistunut jäljestys

Luoksetulo, sivullaseuraaminen ja eri koiran ohjaamiseen tarvittavat komennot onnistuvat suht hyvin. On kuitenkin yksi tärkeä asia mikä ei aina onnistu, se on seis-komento. Pysähtyminen käskystä riistatilanteissa, joissa on paljon riistalintuja ja hajuja, on vaikeaa – varsinkin mikäli etäisyys ohjaajaan kasvaa. 

Fasaanijahdissa rittää noudettavaa.

Kyseinen tottelemattomuus on johtanut muutaman kerran tilanteeseen mitä ei pitäisi tapahtua - koira alkaa metsästää itselleen, eikä isännälle. Koira tulisi siis päästää tositoimiin vasta kun perustottelevaisuus on täysin hallinnassa. 

Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin koko ajan menossa ja maltti kasvaa iän myötä niin koiralla kuin isännälläAiemmista isännän virheistä huolimatta, koulutus jatkuu...

Vielä jaksaa damit kiinnostaa.


Tiivistettynä:

- hanki metsästyskoirasi tunnetulta ja sitoutuneelta kasvattajalta (kennel)
- noudata saamiasi kasvattajien / ammattilaisten ohjeita
- osallistu koulutuksiin
- hanki alan kirjallisuutta
- älä luovuta


Teksti ja kuvat PO