perjantai 22. syyskuuta 2017

Retkitukun Alaska Blaze 3D Pro metsästyspuku.

Eräalan julkaisuissa esitellään usein uusia erävaatteita ja niihin liittyviä innovaatioita. Teen tästä poikkeuksen ja esittelen käytössäni olevaa vanhaa jahtivaatetusta. Retkitukun Alaska Blaze 3D Pro metsästyspuku on ollut käytössäni reilun kolmen vuoden ajan. En ole erityisemmin kalvovaatteiden ystävä ja jos sää vain sallii, niin puen liikkuvassa jahdissa ylleni hengittävämpää vaatetusta. Metsästyksen lisäksi puku on ollut käytössäni koiran kanssa ulkoillessa. Maaseudulla maanteiden reunuksilla kulkiessa kirkkaan värinen vaatetus näkyy hyvin autoilijoille. Puvun kalvo-ominaisuudet ovat sitten lisäplussaa.

Puvulle ei ole tehty mitään kestävyystestiä vaan se on ollut normaalikäytössä. Esittelyssä oleva metsästyspuku on Retkitukun ensimmäistä mallia ja tällä hetkellä pukua on päivitetty joiltain osin. Omistan myös vanhempaa Gore-Tex- ja Miporex- kalvovaatetusta, sekä uudempaa Muston, Deerhunterin ja Browningin Pre-Vent kalvollisia metsästysvaatteita. En ole vaatealan ammattilainen. Kirjoitan pelkästään omista kokemuksistani ja havainnoista. Esittelyn metsästyspuvun olen ostanut omilla rahoillani.

Alaska Blaze 3D Pro
Lainsäädäntö määrittelee minkälaisia varusteiden tulee olla hirvieläinten metsästyksessä. Metsästysasetuksessa (22§) mainitaan seuraavaa: "Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä oranssinpunaista tai oranssia päähinettä tai päähineen suojusta ja ylävartalon peittävää vaatetta. Oranssia tai oranssinpunaista väriä on oltava vähintään kaksi kolmasosaa vaatteen ja päähineen näkyvästä pinta-alasta.

Edellä 1 momentissa säädetty vaatimus ei kuitenkaan koske metsästäjää, joka metsästää rakennelman suojasta tai metsästysjousella."

Lainsäädännöllä ei puututa esimerkiksi pienriistan pyytäjien varusteisiin, mutta jokainen joka haluaa harrastaa turvallisesti, varsinkin seuruejahdissa, pukeutuu oranssiin tai vastaavanlaiseen näkyvään vaatetukseen. Näkyvän vaatetuksen etuna on myös se, että muut ulkoilijat näkevät alueella olevat metsästäjät ja käynnissä olevan metsästyksen.

Alaska Blaze-puvussa on valmistajan oma sateen ja tuulen pitävä Rain-Stop-kalvo. Puvun kankaan materiaali on 100% polyesteri. Puvun maastokuviossa (HD) on pyritty valmistajan mukaan suomalaiseen maasto- / metsätyyppiin. Takin hihoista ainakin löytyy tammenlehtiä ja joitain kuusen oksia, sekä pieniä käpyjä. Ehkä kuitenkin koivunlehdet olisivat lähempänä Suomen luontoa. Puvusta ei löydy merkintää valmistusmaasta, mutta mitä ilmeisemmin se on valmistettu Aasiassa.

Radiopuhelintasku
Takista löytyy tasku radiopuhelimelle, hihatasku, etutaskut ja ventiloitu povitasku. Takin hupussa on kiristysmahdollisuus lukoilla, sekä tarrakiinnityksellä. Takin huppu on irrotettavissa. Hupun napit ovat pitäneet hupun tiukasti kiinni takissa, eikä huppu ole irronnut kesken metsästyksen.Vyötärö on kiristettävissä lukolla ja hihansuut tarroilla.

Hupun kiristyslukko
Housuissa taskut löytyvät reisistä ja edestä. Oikean puoleisen reisitaskun sisältä löytyy patruunoille omat paikat. Takataskuja ei ole. Housuissa on joustava vyötärön säätö. Housujen kiinnitys on mahdollista joko vyöllä tai henkseleillä. Housujen henkselinapit löytyvät edestä ja takaa. Lahkeet on kiristettävissä vaelluskenkien päälle tarroilla, sekä myös pohkeiden kohdalla on tarrakiristysten avulla säätövaraa. Tarrakiinnitysten avulla saa lahkeet helpommin saappaisiin ja vaelluskenkiä käytettäessä pystyy vähentämään housujen tarttumista esimerkiksi risuihin.

Housun lahkeiden säätövara
Vetoketjut takissa on teipattu paremman vedenpitävyyden takia. Takin sisäpuoleista tuuletusta saa tarvittaessa tehostettua avaamalla kainaloiden alla olevat vetoketjut. Povitaskussa, kainaloissa ja housuissa on normaalit vetoketjut. Vetoketjuissa ei ole ilmennyt ongelmia.

Kainalon tuuletusaukko ja teipatut vetoketjut
Metsästyspukua olen käyttänyt kyttäysjahdissa alkukaudesta. Loppukaudesta olen siirtynyt lämpimämpään topattuun metsästyspukuun. Kyttäysjahdissa puku saisi olla vielä hivenen äänettömämpi. Sadekeleillä liikkuvassa jahdissa tai koiran kanssa ulkoilessa puku on ollut käytössä ympäri vuoden. Puku istuu XL-koossa ylläni hyvin ja puvun sisällä on tilaa vielä reilumpaankin kerrospukeutumiseen.

Puvun kalvo-ominaisuudet on toiminut vesisateessa ja tuulessa, eikä iän tuomaa kalvon haurastumista ole ollut havaittavissa. Puvun pesun olen pyrkinyt pitämään minimissä, ettei kalvoon tule ylimääräisiä rasituksia. Pesun olen tehnyt pyykinpesukoneessa urheilutekstiiliohjelmalla ilman linkousta. Pesuohjeet löytyvät sekä takista että housuista.

Pesuohjeet
Yleensä housut joutuvat kovemmalle rasitukselle kuin takki. Tätä kirjoittaessa huomasin koiran kynnen tehneen noutoharjoitusten yhteydessä kynsillään reiän takin selkämyksen alaosaan. Alla olevaa kuvaa klikkaamalla saa kuvan suuremmaksi. Kuvasta näkee Rain-Stop-kalvon vahamaisen pinnan.

Rain-Stop-kalvo koirankynnen jäljiltä
Mikäli puvun kanssa joutuu sateella metsässä ryömimään ja muutenkin pitämään kovaa vauhtia yllä, niin ainakin allekirjoittanut on joka tapauksessa märkänä hiestä puvun sisäpuolelta - kuten kaikissa muissakin kalvovaatteissa vastaavanlaisissa olosuhteissa. Sateella varsikenkiä käytettäessä housunlahkeiden kastuessa, muuttuvat lahkeet epämielyttäviksi. Siksi olen käyttänyt sateella maastossa mielummin kumisaappaita, joihin housujen lahkeet menevät ihan mukavasti ilman lahkeiden aiheuttamaa painetta tai hankautumista jalkaa vasten. Radiopuhelin taskussa saattaa häiritä ampumista vasemmalta puolelta. Takin oikealla puolella ei ole taskua radiopuhelimelle.

Enemmän rahaa sijoittamalla saisi varmaan paremman ja laadukkaamman metsästyspuvun, mutta mielestäni Alaska Blaze 3D Pro-puvussa on hintalaatusuhde kohdillaan. Metsässä tätä jahtipukua ei tarvitse säästellä tai varoa jos jokin puvussa menee rikki. Puvun rikkoutuessa ei tapahdu kovinkaan suurta taloudellista tappiota. Vuosien aikana olen ollut metsästyspukuun tyytyväinen. Edessä on nyt kuitenkin uuden takin hankinta. Uusia housuja en vielä tarvitse.


Teksti ja kuvat; P.O.