Kirjan on kirjoittanut tunnettu erätoimittaja Jere Malinen. Jere Malinen tunnetaan suurimmalta osin Metsästys ja Kalastus lehden kirjoituksista, sekä aiemmista metsästysaiheisista kirjoista.
Esittelyssä olevan kirjan julkaisuvuosi on 2014 ja kirja on toimitettu yhdessä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa. Otavakonserni julkaisee myös Metsästys ja Kalastus lehteä. Kirjassa sivuja on yhteensä 216. Kirjassa käsitellään kotimaista suurriistaa ja sen metsästystä. Kirjan kirjoittajan lisäksi valokuvat on tunnettujen metsästys- ja luontoalan ihmisten ottamia.
Kirja on hyvä perusteos, jossa käsitellään eri suurriistalajeja. Kirjassa tuodaan eri eläinten osalta esille myös riistatutkimuksen tuloksia. Kokenut hirvenpyytäjä ei välttämättä löydä hirven osalta mitään uutta tietoa, mutta ainakin allekirjoittanut löysi mielenkiintoisen aiheen hylkeenpyynnistä eli vesiriistasta.
Kirja on hyvin kirjoitettu ja kuvitettu. Kirjassa arvostetaan kaikkea suurriistaa, eikä esimerkiksi sorkkariistaa tuomita vahingonaiheuttajiksi tai tautien levittäjiksi. Suomen Tietokirjailijat ovat tukeneet kirjahanketta.
ISBN 978-951-1-27860-3
Teksti ja kuvat PO