tiistai 1. marraskuuta 2016

ÄÄNENVAIMENTIMET METSÄSTYKSESSÄ

Äänenvaimentimen yhtenä tarkoituksena on vähentää laukaisuäänestä johtuvaa melualtistusta. Ampuma-aseen aiheuttamaa laukausmelua kutsutaan impulssimeluksi. Työterveyslaitoksen määrittelyssä impulssimelulla tarkoitetaan nopeita äkillisiä iskuääniä sisältävää melua, esimerkiksi takomista, ampumisesta tai sähköpurkauksista syntyviä painehuippuja. Puhutaan myös iskumelusta.

Äänenvaimentimet metsästykseen
Liian voimakas melualtistus ampujan ja ampumaympäristön läheisyydessä oleville saattaa aiheuttaa kuulovaurion. Kuulovaurio voi ilmetä kuulon alenemana, tinnituksena eli korvien soimisena tai ääniyliherkkyytenä.

Tämän päivän ampuma-aseiden kompaktit äänenvaimentimet hidastavat laukauksesta syntyviä ruutikaasuja erittäin hyvin. Äänenvaimentimien valikoima on myös runsas. Kiitos siitä kuuluu osittain pohjoismaisille äänenvaimenninvalmistajille. Kilpailu vaimenninmarkkinoista parantaa vaimentimien laatua ja pudottaa kuluttajahintoja alaspäin.

Omassa käytössäni äänen vaimentaminen eli vaimennustehokkuus voisi olla oikeastaan viimeisenä valintakriteerinä. Kyttäysjahdissa pyrin suojaamaan korvani joka tapauksessa kuulevilla kuulosuojaimilla. Valinta painottuu enemmän lyhyisiin ja kevyisiin vaimentimiin. Kompaktit vaimentimet ovat mieluisia käyttää jahdissa. Kevyet vaimentimet eivät myöskään muuta metsästyskiväärin tasapainoa liian häiritsevästi.

Toinen kriteeri on parempi osunta. Vaimennin vähentää rekyyliä ja laukausmelua parantaen näin ollen omalta osaltaan kiväärin käyntiä. Olen kuullut myös väitteitä, että vaimentimet vähentävät piipun jännityksiä ja värähtelyä, jonka takia vaimennin parantaisi osuntaa. Uskon kuitenkin enemminkin rekyylin ja äänen vähentymisen vaikuttavan parantavasti osuntaan.

Kolmantena tärkeänä seikkana pidän suuliekin vähentämistä. Suuliekin vaimentaminen on tärkeä ominaisuus kyttäysjahdissa. Patruunan syttyminen patruunapesässä synnyttää suuliekin, joka saattaa hämärässä hetkellisesti sokaista ampujan vaikeuttaen riistaeläimen kuolinjuoksun seuraamista. Mikäli ei ole tiedossa ammutun riistaeläimen oikea pakosuunta, vaikeutuu riistaeläimen jäljestys.

Kevyissä metsästyskäyttöön suunnitelluissa alumiini- ja hiilkuituvaippaisissa äänenvaimentimissa on laukausrajoituksia. Esimerkiksi AimZonic Predatorissa laukausrajana on kymmenen laukausta, jonka jälkeen vaimentimen tulee antaa jäähtyä.

Kompaktit äänenvaimentimet ovat kuitenkin kompromisseja. Ne eivät välttämättä vähennä suuliekkiä ja ääntä yhtä hyvin kuin isot äänenvaimentimet. Tämän päivän lyhyet ja kevyet vaimentimet kuitenkin vaimentavat riittävästi ääntä, vähentävät suuliekkiä ja rekyyliä.

Vaimentimen valinnassa kannattaakin keskittyä omaan jahtimuotoon ja radalla tehtyihin harjoittelumääriin. Mikäli olet innokas harjoittelemaan liikkuvaan hirvitauluun, niin suosittelen teräksistä vaimenninta. Alumiinisillakin vaimentimilla pärjää radalla, kunhan muistaa kohtuuden laukausmäärissä ja antaa vaimentimen hirvisarjojen välissä jäähtyä kunnolla.

Metsästys- ja asealan lehdissä on ollut erilaisia uusien vaimentimien testejä ja esittelyjä. Esittelyjä käytetyistä vaimentimista ei sen sijaan ole. Seuraavaksi käyn läpi muutamia vaimentimia joita olen käyttänyt jahdeissa ja ampumaradalla. En tee vaimentimille desibelimittauksia yksinkertaisesti siitä syystä, ettei minulla ole oikeanlaisia välineitä impulssimelun desibelimittauksiin. Vaimentimet olen punninnut talousvaa`alla. Vaimennustehot ovat maahantuojan ilmoittamia. 

ASE UTRA SL5i (cal .30)

Ase Utra SL5i
Vihdoin ja viimein myös Joensuun yrityskin on keventänyt äänenvaimennintaan. SL5i vaimentimet ovat uudistettuja ja kevyempiä versioita aikaisemmasta S series SL5 vaimentimesta. Ase Utran SL5i vaimentimet on valmistettu tarkkuusvalukomponenteista ja kokoonpantu hitsaamalla. Materiaalina SL5i vaimentimissa on 300 sarjan ruostumaton teräs.

SL5i on ollut kivääreideni (6,5x55 ja .308 win) nokassa keväästä alkaen ja olen ollut vaimentimeen tyytyväinen. Laukausmäärä vaimentimella on tähän mennessä ollut noin 300 laukausta. SL5i:n mukana tulee cordurasta valmistettu väreilysuoja, joka vähentää väreilyä. Väreilysuoja helpottaa myös kuuman vaimentimen irrottamista tai kiinnityksen tarkastamista.


Peura ammuttu apuna mm. Ase Utra SL5i
SL5i toimii hirviradalla, eikä vaimentimessa ole laukausrajoituksia. Ainoa miinus tähän mennessä on lämpöväreily. Lämpöväreily häiritsee pääasiassa metsästyslatausten testaamista. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki vaimentimet lämpöväreilevät useamman laukauksen aikana, varsinkin kesähelteillä. Hirviradalla ja metsästyskäytössä olen ollut vaimentimeen tyytyväinen.

Pituus: 105 mm + kierreosuus ( jatkaa asetta n. 108 mm. )
Paino: 350 g
Halkaisija: 44,70 mm
Vaimennusteho: 22-30 dB
Valmistaja: Ase Utra
Maahantuoja: Sako Oy
Sh: 309€

AIMZONIC PREDATOR (cal .30)

AimZonic Predator
Tämä vaimennin on ollut jo muutaman vuoden mukana tositoimessa. Vaimennin on mukavan kevyt, mutta jatkaa rakenteestaan johtuen hivenen muita vaimentimia enemmän aseen pituutta. Tämä vaimennin on kuitenkin kumimaisen pintamateriaalin johdosta ollut käytössäni vähiten ”helähtävä” osuessaan oksaan tms.

Maahantuoja mainostaa vaimentimen valmistetun kevyestä alumiinista, jossa vaimentimen patentoitu Cyclone-teknologia varmistaa hyvän vaimennustason ja tehokkaan rekyylin vähennyksen.

AimZonic:iin saa myös kierreadapterin (piippumutterijärjestelmä), jolloin vaimenninta voi käyttää myös muissa aseissa, joiden piipuissa on eri vaimenninkierre. Vaimentimen värivalikoima on laaja, tai oikeastaan poikkeuksellinen verrattuna muihin markkinoilla oleviin vaimentimiin. On camo-kuvioista, valkoista, keltaista, oranssia ja perinteistä yksiväristä mustaa.

Olen käyttänyt vaimenninta myös hirvirataharjoituksissa. Jokaisen hirvisarjan (10 lks.) jälkeen olen pitänyt tauon vaimentimen jäähtymistä varten maahantuojan suosituksen mukaisesti. Laukausmäärä tällä vaimentimella on ollut tähän mennessä noin 500 laukausta. Olen ollut vaimentimeen tyytyväinen. Miinuksena laukausrajoitukset ja vaimentimen pituus.

Pituus: 150 mm ( jatkaa asetta n. 138 mm. )
Paino: 320 g
Halkaisija: 49,50 mm
Vaimennusteho: 23-26 dB
Valmistaja: AimSport Sweden AB
Maahantuoja: Hjorth Urheilutukku Oy
Sh: 249€


SCHULTZ & LARSEN  HARDCORE TMD 45

Schultz & Larsen Hardcore TMD 45
Tätä vaimenninta mainostetaan vaimentimena, joka ei helähdä osuessaan oksaan tms. verrattuna muihin vaimentimiin. Kyseinen vaimennin helähtää kuitenkin ihan samalla tavalla kuin muutkin ontot metalliputket. Tästä on ihan omakohtaista kokemusta.

Maahantuoja mainostaa vaimentimen kiinnityksen kiristyvän ammunnan aikana tiukemmaksi. Olen ampunut vaimentimella noin 1600 laukausta. Alkuvaiheessa ammunnan jälkeen vaimentimen teräsydin kierteineen juuttui piippuun kiinni kun taas ulkokuori (vaimentimen alumiinivaippa) irtosi teräsytimen kierteistä. Sain vian korjattua ruuvilukitteella, jonka jälkeen teräksinen sisuskalu on pysynyt kiinni ulkokuoressa. Vaimentimen pitää jäähtyä kunnolla ennen irrottamista.

Vaimennin vaimentaa hyvin ja on ollut käytössä riittävän hyvä. Vaimenninta pystyy lyhentämään maksimipituudestaan irrotettavien modulien ansiosta. Moduleiden irrottamiseen tarkoitetut työkalut voi tilata maahantuojalta. Olen lyhentänyt vaimenninta alkuperäisestä yhden modulin verran. Moduleiden vähentäminen luonnollisesti lisää suuliekin määrää hämärässä. Tämän huomasin ampuessani lyhennyksen jälkeen hämärässä naaraspeuraa.


Peuran vasa kaadettu apuna mm. S&L TMD 45
Kiväärin piippu menee osittain vaimentimen sisälle jo ennen kiinnityskierteitä, josta johtuen vaimennin ei kuitenkaan kovinkaan paljoa lisää aseen pituutta verrattuna kooltaan lyhyempiin vaimentimiin. Vaimennin ei myöskään häiritse aseen alkuperäistä tasapainoa.

Vaimentimen moduliratkaisusta löytyy hyvää ja huonoa. Hyvä puoli on vaimentimen muunneltavuus metsästettäessä sekä vaimenninta huoltaessa. Tämä vaimennin mahtuu purettuna pienempäänkin ultraäänipesuriin. Miinuksena on liian monta liikkuvaa osaa eli vaimennin on alttiimpi vioille kuin yhdestä komponentista valmistettu vaimennin. Laukausmäärä huomioituna alumiininen vaimennin on ollut kuitenkin hyvä metsästyskäyttöön suunniteltu perusäänenvaimennin.


Pituus: 198 mm ( jatkaa asetta n. 116 mm. yhden poistetun modulin jälkeen )
Paino: 380 g
Halkaisija: 49,55 mm (paksuimmasta kohtaa)
Vaimennusteho: Ei tiedossa.
Valmistaja: Schultz & Larsen, Tanska
Maahantuoja: Gyttorp Finland
Sh: 239€



BR-TUOTE

BR-tuotteen vaimentimet
BR-tuotteen vaimentimet ovat tunnettuja Reflex-vaimentimistaan. Nämä ”perunanuijat” toimivat vielä hyvin kyttäysjahdissa ja ampumaradalla. Ne vähentävät hyvin suuliekkiä ja vaimentavat laukausääntä. Laajemmin metsästyskäytössä ja ampumaradalla liikkuvaan maaliin ammuttaessa vaimentimet häiritsevät aseen tasapainoa ja ovat raskaita käytössä. Nämä eivät kuitenkaan välttämättä jatka aseen pituutta yhtä paljon kuin uusimmat äänenvaimentimet. Vaimentimen kiinnityskierteet eivät sijaitse heti vaimentimen päässä, vaan vaimentimen sisällä noin puolivälissä vaimenninta.


Kaalivaras kaadettu, apuna mm. BR-tuotteen vaimennin
Liikkuvaan jahtiin ja riistamaaliammuntaan löytyy jo parempia vaimentimia. Aiemmin omistamani vastaavanlainen AseUtran Northstar oli pudota kiväärin kanssa jahtitornista liian etupainoisuuden takia. Yhtenä hyvänä puolena näissä vaimentimissa on kuitenkin laukauskestävyys. Vastaavanlaisia vaimentimia käytetäänkin edelleen mm. riistamaali- ja reserviläisammunnoissa.


.338 Win Mag.

Pituus: 215 mm ( jatkaa asetta n. 110 mm. )
Paino: 600 g
Halkaisija: 50,73 mm
Vaimennusteho: Ei tiedossa
Valmistaja: BR-tuote


7,7 mm

Pituus: 200 mm ( jatkaa asetta n. 95 mm. )
Paino: 570 g
Halkaisija: 50,50 mm
Vaimennusteho: Ei tiedossa
Valmistaja: BR-tuote


ÄÄNENVAIMENTIMEN HUOLTAMINEN

Ammunnan ja metsästysreissun jälkeen tulee vaimennin irrottaa aseen piipusta. Piipun vaimenninkierteet on hyvä puhdistaa piipun puhdistuksen yhteydessä ja öljytä laadukkaalla aseöljyllä. Kierteiden puhdistuksessa voi käyttää apuna hammasharjaa tai piipun puhdistukseen tarkoitettuja nylon- tai kupariharjoja. Riippuen tietenkin lian määrästä ja pinttyneisyydestä. Myös vaimentimen kiinnityskierteet tulee puhdistaa ja öljytä. Vaimennin kannattaa säilyttää hyvin tuulettuvassa paikassa.


Vaimentimen huoltaminen
Jotkin vaimenninvalmistajat myyvät myös omaa vaseliinia / aserasvaa kierteisiin. Vaseliinin / aserasvan huonona puolena on lian kertyminen kierteisiin. Olen käyttänyt kierteiden puhdistamiseen Tetra Gunin Action Blasteria ja öljyämiseen Break Freen CLP:tä. Yksi hyvä aine kierteiden puhdistamiseen on myös yleisöljy WD-40.

Vaimentimet kannattaa huoltaa kunnolla vähintään kerran vuodessa. Vaimentimet voi puhdistaa perusteellisesti esim. ultraäänipesurissa. Yksi valmistajien suosittelema puhdistustapa on vaimentimen liottaminen valopetroolissa, jonka jälkeen vaimennin kuivataan esimerkiksi paineilmalla. Valmistajan huolto-ohjeita kannattaa noudattaa tuotteen toimivuuden ja ampumaturvallisuuden takia.



Teksti ja kuvat PO


Lähteet; Työterveyslaitos ja maahantuojien käyttöohjeet.