Riistapeltojen viljelyssä täytyy olla jatkuvasti valmiudessa tarvittaviin suojelutoimiin. Juhannuksen aikoihin kylvettyjä riistapeltoja on pitänyt käydä tarkkailemassa harva se päivä, vaikka peltoon olisikin levitetty kasvien suojeluaineita. Tarvittaessa ruiskut on pitänyt kaivaa esille uudestaan melkein heti ensimmäisten ruiskutusten jälkeen. Kalliimmalla peitatulla siemenellä on jo paremmat selviytymismahdollisuudet.
Kaalia (ei riistapelto) |
Myöhään suoritettu kylväminen vähentää tuholaisriskiä. Oikea ajankohta tulisi olla kesäkuun loppupuolella. Ainakin eteläisessä Suomessa liian aikaisin kylvetyt riistapellot ovat herkempiä tuholaisille ja rikkakasveille.
Mikäli pelto on jäänyt vailla valvontaa syövät esimerkiksi kirpat rehukaalien taimenet muutamassa päivässä. Jos vahinko on jo sattunut, niin vielä ehtii kuitenkin kylvää pellot uuudelleen.
Teksti ja kuva PO