Riistan ruokinta-automaatit.

Riistaa ruokitaan termisen kasvukauden jälkeen erilaisista ruokintapaikoista ja ruokinta-automaateista. Ennen talven tuloa ja ruokintakauden aloittamista ruokinta-automaatit on hyvä huoltaa perusteellisemmin ja samalla tarkastaa automaattien kunto.

Tehdasvalmisteiset automaatit valmiina huoltoon.

Esittelen nyt metsästysseurani alueella käytössä olevat ruokinta-automaatit, jotka ovat kestäviä ja yksinkertaisia käyttää. Pienellä tuunauksella automaateista saa vielä hivenen parempia.

Tehdasvalmisteisista ruokinta-automaateista pienemmän rehuvetoisuus on 70 litraa. Automaatin korkeus on 100 cm ja halkaisija 40 cm. Painoa automaatilla on 15 kg. Isomman automaatin säiliön vetoisuus on 150 litraa. Korkeus 100 cm ja halkaisija 57 cm. Painoa automaatilla on 20 kg. Ruokinta-automaatit on valmistettu samasta muovimateriaalista kuin esimerkiksi salaojakaivot.

Omavalmisteisen ruokinta-automaatin säiliö on tehty samasta materiaalista kuin tehdasvalmisteisissa. Kehikko ja ruokintakaukalo on tehty puusta ja vesivanerista. Omavalmisteisen säiliön vetoisuus on noin 50 litraa.

RUOKINTAPAIKAN SIJOITTAMINEN JA RUOKINTA-ALUEEN RAIVAUS

Metsästyslaissa mainitaan riistanhoidosta vuokra-alueella seuraavaa; " Jollei muuta ole sovittu, vuokralaisella on oikeus metsästysvuokra-alueella suorittaa riistanhoidollisia toimenpiteitä. Tällöin hän ei saa aiheuttaa vahinkoa tai haittaa alueen omistajalle tai haltijalle".

Ennen riistaruokinnan aloittamista on kuitenkin hyvä neuvotella asiasta ruokinta-alueen omistajan tai haltijan kanssa. Alueen omistajalla tai haltijalla voi olla erityisiä toiveita ruokinnan suhteen ja ne on syytä ottaa huomioon sujuvan yhteistyön kannalta.

Osittain vielä raivaamaton riistan ruokintapaikka.

Ruokintapaikat tulisi sijoittaa siten, että ne houkuttelisivat riistan pois liikenneväyliltä, taimikoilta ja tuotannollisilta viljelyksiltä. Metsästysseuramme on sijoittanut ruokinta-automaatit metsästysalueen riistapellon viereen, jossa on myös useita nuolukiviä riistakameroineen. Riistapellon ja ruokintapaikkojen reunoilla sijaitsevat jahtitornit.

Ruokinta-automaattien ympäristö on hyvä raivata raivaussahalla muutaman kerran kasvukauden aikana. Kesän aikana ja uudemman kerran syyskuun lopussa ovat hyviä vuodenaikoja ruokintapaikkojen raivaamiseen heinikosta, risuista ja muusta mahdollisesta näköesteestä mikä haittaa riistaeläinten kuvaamista tai ampumista. Raivatulla ja avaralla ruokintapaikalla ruokailevat eläimet havaitsevat myös helpommin lähistöllä saalistavat pedot. Säännöllisesti raivatulle alueelle saa aikaiseksi samalla vihertävän niityn.

Hyvin raivattu ympäristö parantaa näkyvyyttä talvella lumen painuessa tasaisemmin maahan. Tasaisessa lumisessa maastossa hämärän aikaan on helpompi tunnistaa ammuttava riistaeläin ja suorittaa onnistunut riistalaukaus.

Ruokinta-automaatteja on hyvä olla enemmän kuin yksi. Kauriilla ja peuroilla on omat nokkimisjärjestyksensä ja usein laumasta isoimmat syö ensin. Sijoittamalla alueelle useampia automaatteja säilyy ruokinnalla ruokarauha.

RUOKINTA-AUTOMAATIN ASENNUS

Ruokinta-automaatin pesu

Ennen uuden ruokintakauden aloittamista tulee automaatit puhdistaa vanhoista epäpuhtauksista ja tarvittaessa pestä esimerkiksi painepesurilla ja astianpesuaineella. Automaattien kunnon tarkastamisessa kannattaa tarkastaa tehtaalla tehdyt liimaukset ja tarvittaessa saumata vanhat liimaukset uudella liimalla.

Vanhojen liimausten korjaus uudella liimauksella.

Jos olet hankkinut uuden ruokinta-automaatin, niin yksi asia kannattaa tehdä automaattien toiminnan varmistamiseksi. Syöttökaukalon pohjaan tai reunan alaosaan voi porata muutamia pieniä reikiä, joista mahdolliset sadevedet pääsevät valumaan pois kaukalosta. Muuten on riskinä, että sadevesi jäätyy kaukaloon yhdessä rehun kanssa tukkien syöttökaukalon reiän.

Syöttökaukalon reiät (klikkaa kuva suuremmaksi)

Ruokintakorkeus on yksi huomioon otettava asia. Jos haluat, että mahdollisimman moni riistaeläin saa syödäkseen voi automaatin asentaa suoraan maahan. Mikäli et halua ruokkia koko mäyrä- tai supikoiraperhettä asenna ruokintakorkeus korkeammalle.

Korkea ruokintakorkeus.

Rehua kuitenkin putoaa peurojen, kauriiden ja lintujen jäljiltä, joten maahan pudonneet rehut riittävät houkuttelemaan paikalle myös rusakoita, aiemmin mainitsemia pienpetoja unohtamatta.

Matalampi ruokintakorkeus

Ruokintakorkeuden säätäminen korkeammalle vähentää rehun kulutusta ja pidentää huoltokäyntikertoja. Ruokintakorkeutta voi säätää haluamallaan tavalla, joko tekemällä oman alustan automaatille tai yksinkertaisuudessa asentaa automaatti kiven tai muutaman alle asennetun tukin päälle.

Ruokinta-automaatin yksi vaihtoehto alustasta.

Joskus peurapukit saattavat antaa sarvillaan vauhtia ruokinta-automaatille, jonka takia ruokinta-automaatti tulee asentaa tukevasti alustaansa ja tarvittaessa sitoa esimerkiksi puun tai tukipuun ympärille.

Omavalmiste.

Halvempi ratkaisu on tehdä itse ruokinta-automaatti tynnyristä tai muovisesta kaivoputkesta. Tynnyrin tai putken alle voi sitten tehdä mieleisen ruokintakaukalon sopivalle korkeudelle. Suuren ruokintakaukalon ansiosta omavalmisteinen ruokinta-automaatti houkuttelee ruokailijoita parhaiten. Omavalmisteisessa automaatissa voi ruokailla avaramman kaukalon ansiosta useita ruokailijoita samanaikaisesti.

Puurakennelmat vaativat vuosien kuluessa hivenen useammin kunnostamista tai kehikon kokonaan uusimisen. Netistä kuvahaulla löytyy monenlaista automaattia; vesisäiliö, tynnyri, puuvalmiste tai putkesta tehtyjä ruokinta-automaatteja.

RUOKINTA JA HUOLTOKÄYNTIKERRAT

Olen aiemmin kirjoittanut sorkkariistalle parhaiten maistuvista rehuista täällä. Kaura ja maissi ovat säänkestäviä ja yleisesti hyvin maistuvia. Osa myytävistä riistarehuista tuodaan ulkomailta. Riistarehun rahtaaminen ulkomailta suomalaiselle riistalle ei ole kovinkaan ekologista. Rehumyyjältä voi tiedustella tuotteen alkuperää.

Ruokinta-automaattien läheisyyteen kannattaa sijoittaa varastointisäiliöt rehulle. Varastointisäiliöinä käy esimerkiksi jäteastiat tai suuret tynnyrit. Lähellä olevista rehusäiliöistä on talvella helpompaa ja nopeampaa siirtää täytettä automaatteihin. Tiheillä peura-alueilla ruokinta toteutetaan kerralla maatalouskoneilla ja suuremmilla rehuerillä.

Huoltokäyntikerrat ruokinta-automaateilla riippuvat monesti peurojen ja kauriiden ruokailuaktiivisuudesta ja talven ankaruudesta. Huoltokäyntikertoihin vaikuttavat myös säänvaihtelut lämpötilojen vaihtuessa plussan ja miinuksen välillä. Lämpötilavaihtelut saattavat tukkia automaatin syöttöaukon. Pääsääntöisesti ruokinta-automaatit tulee huoltaa ja tarkastaa kerran viikossa.

Ruokintapaikkojen avulla pyritään vaikuttamaan sorkkariistan liikkumiseen siten, että riistaeläimet aiheuttaisivat mahdollisimman vähän vahinkoa tuotantoviljelmillä ja metsätalousalueilla. Ruokintapaikoilta riistaeläimet on helpointa metsästää valikoivasti verotussuunnitelmien ja -suositusten mukaisesti.

Teksti; P.O.
Kuvat; P.O.

Patruunatestin jälkeen jahtiin.

Sepelkyyhky 20 metrin päästä kuvattuna.

Aiemmin kirjoittamassani testissä pienoiskiväärin kyyhkypatruunat - jutussa jäi mainitsematta lopullinen patruunavalintani. Päädyin Winchesterin Subsonic 42MAX- patruunaan. Lopullisen päätöksen tein ihan puhtaasti edullisemman hinnan takia, vaikka hintaerokaan ei kahden ykkösehdokkaan välillä ollut kovinkaan suuri.

Sepelkyyhky ja Winchester Subsonic 42MAX

Tänään pääsin kokeilemaan kyseistä patruunaa kyyhkyjahdin aloituksessa. Ammuin sepelkyyhkyä noin 30 metrin etäisyydeltä kylkeen.

Luodin sisäänmenoreikä

Luoti tuli ulos linnun rinnan yläpuolelta läheltä kaulakuoppaa. Sisään- ja ulosmenoreikä linnussa oli siisti ja lintu kuoli osumasta välittömästi. Ohessa kuvia luodin sisäänmenoreiästä ja ulostuloreiästä. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.

Luodin ulostuloreikä

Vaikka laukausääni on patruunalla hiljainen, niin osumaääni säikäytti kuitenkin vierellä olevat muut sepelkyyhkyt lentoon. Hetken päästä lintuja alkoi kuitenkin palata takaisin ruokailupaikalle ja pääsin ampumaan pienoiskiväärilläni vielä toisenkin sepelkyyhkyn. Myös tämän linnun kohdalla luoti toimi hyvin.

Kyyhkyjahtini jatkuu pääasiassa haulikolla, mutta tarvittaessa myös pienoiskiväärillä. Aion käyttää samaa Winchesterin patruunaa myös sorsajahdissa.

Teksti ja kuvat; P.O.

Ps. Lopuksi vielä riistankäsittelyvinkki. Riistalintu kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan nylkemisen sijaan kyniä. Linnusta tulee nahkapäällä maukkaampi.

Sepelkyyhkyn kynitty pinta kärvennetty kaasupolttimella.

Kynimisen jälkeen irtokarvat ja pienet untuvat kannattaa polttaa karrelle linnun pinnalta kaasupolttimella. Varsinkin suurempien lintumäärien kärventäminen käy nopeammin ja kätevämmin kaasupolttimella, kuin esimerkiksi spriikeittimellä, nuotiolla tai muulla vastaavalla tulella.

Kaasupolttimia löytyy tavaratalojen keittötarvikkeista. Isomman kokoluokan kaasupolttimia löytyy rautakaupoista. Olen kärventänyt riistalintujen karvat rautakaupan tuotteella.

Testissä pienoiskiväärin kyyhkypatruunat.

22-kaliiperisten patruunoiden historia sai alkunsa vuonna 1857, jolloin Smith & Wesson julkisti kaliiperin .22 Short. Vuonna 1887 J. Stevens Arms & Tool Combany julkisti .22 shortista muunnellun kaliiperin .22 Long Riflen. Alkuvaiheessa reunasytytteisten patruunoiden ajoaineena käytettiin mustaruutia. Kyseiset patruunat ovat reunasytytteisiä ja ne perustuvat ranskalaiseen Flobert-patruunaan. 22-kaliiperin reunasytytteiset patruunat ovat vanhimpia edelleen käytössä olevia metsästyspatruunoita.

Sepelkyyhky (Columba palumbus)

Metsästyslainsäädäntömme asettaa rihlatulle luotiaseelle vähintään 100 joulen energiavaatimuksen. Tähän alimpaan kategoriaan kuuluu pienriistasta mm. sepelkyyhky. 22 long rifle-patruunoista löytyy laaja valikoima harrastajan tarpeisiin. Patruunoita tehdään mm. pistooli-, ampumahiihto-, tarkkuus- ja metsästysammuntaan. Patruunan komponentit ovat: hylsy, nallimassa, ruuti, ja luoti.

Pienoiskiväärin patruunoita testattaessa kannattaa kokeilla mahdollisimman montaa eri patruunamerkkiä, ennen päätöstä lopullisesta jahtipatruunasta. Kun löydät kivääriisi hyvin käyvän patruunan, niin pyri ostamaan samasta patruunaerästä isompi määrä varastoon, koska saman patruunamerkin seuraava patruunaerä ei välttämättä enää käykään aseessasi yhtä hyvin kuin aiemmin.

Kyyhkyjahtiin suunnitellut patruunat on hyvä testata kesällä. Jos metsästät muuta riistaa tai haittalintuja talviaikaan, niin patruunat on parempi koeampua talvella. Lämpötilamuutokset vaikuttavat patruunan käyttäytymiseen.

.22 patruunatesti 50 m pienoiskivääriradalla.

Päätin testata tulevalle jahtikaudelle pienoiskivääriini parhaiten käyvän patruunan. Koeammunnan yhteydessä mittaan samalla patruunoiden lähtönopeuden patruunan tasalaatuisen testaamiseksi. Ammun myös maaliballistiikkatestin vesiastiaan.

TESTIPATRUUNAT

Testissä olevat .22 lr reikäpääpatruunat.

Testipatruunoiksi päätyivät; Winchester Subsonic HP (hollow point = reikäpää) 42 grainin luodilla, Winchesterin Power Point HP 40 grainin luodilla, Winchester Laser HP 37,5 gr (2,4 g), RWS Subsonic HP 40 gr (2,6 g) ja CCI Suppressor HP 45 gr. Painoarvoa testissäni on eniten aliäänipatruunoilla (subsonic).

Winchester kuuluu belgialaiseen Herstal Group-konserniin. Winchester Usa perusti 1960- luvulla patruunatehtaat Kanadaan, Italiaan ja Australiaan. Testissäni olevat Winchesterin patruunat ovat kaikki valmistettu Australiassa Geelongin tehtaalla. Vielä tuotannossa olevaa Winchesterin .22 lr Subsonic 40 gr HP-patruunaa en löytänyt maahantuojalta enkä jälleenmyyjiltä.

Winchester Subsonic 42MAX HP 42 gr.

Winchester Subsonic 42MAX HP on kaksi grainia raskaampi patruuna kuin pikkuveljensä 40 grainisella luodilla. Tehdas lupaa vuonna 2016 julkistetulle patruunalle lähtönopeutta piipunsuusta 325 m/s. Patruuna on suunniteltu äänenvaimentimen käyttöön mm. Australian pelloille kanien ja kettujen metsästämiseen. Tehdas on pyrkinyt patruunassa maksimaaliseen riistaeläimen kaatotehoon ja tarkkuuteen.

Winchester Power Point HP 40 gr.

Winchester Power Point HP 40 gr on kuparoitu reikäpääluoti. Tehdas mainostaa patruunaa korkean lähtönopeuden omaavana pienriistan metsästyspatruunana, jonka päästään katkaistu onteloluoti muuttuu sienimäiseksi osuessaan riistaeläimeen. Australialaisessa esitteessä patruunan lähtönopeudeksi ilmoitetaan piipunsuusta mitattuna 390 m/s.

Winchester Laser HP 37,5 gr.

Winchester Laser HP 37,5 gr on kuparoitu reikäpääluoti. Laser on myös tehtaan korkeanopeuksinen metsästyspatruuna pienriistalle. Tehdas mainostaa patruunaa suurella nopeudella, vähäisellä piipun likaantumisella, laakealla lentoradalla ja erinomaisella tarkkuudella. Lähtönopeudeksi piipunsuusta mitattuna tehdas ilmoittaa 418 m/s.

RWS Subsonic HP 40 gr.

Saksalainen RWS kuuluu sveitsiläiseen RUAG-konserniin. RWS valmistaa keskisytytteiset kivääripatruunansa Saksassa. Sen sijaan 22-kaliiperisten reunasytytyspatruunoiden valmistuspaikasta en löytänyt tietoa. Vaikka patruunan valmistusmaata eikä lähtönopeutta patruunarasiasta löydy, niin muuten RWS:n patruunatiedot on merkitty rasiaan selkeästi. Subsonic HP patruunat ovat laadukkaan näköiset. Luodit on vahattu hyvin, peittäen osasta patruunoista luodin päässä olevan reiän.

RWS Subsonic HP 40 gr. on reikäpääluoti. RWS:n patruunaesite ilmoittaa patruunasta mm. seuraavaa; lähtönopeus piipunsuusta 315 m/s (piipun pituus 65 cm). Hiljainen ja tarkka erikoislatauksella ladattu patruuna pienelle riistalle. Nopeus on aina äänirajan alapuolella (aliäänipatruuna).

CCI Suppressor HP 45 gr.

Yhdysvaltalainen Cascade Cartridges Inc. eli CCI on saanut alkunsa vuonna 1951. CCI valmistaa patruunansa Usassa alusta alkaen itse. Luodit valmistetaan isoista lyijyharkoista ja hylsyt suurista messinkilevyrullista. Valmiisiin pestyihin ja kuivattuihin hylsyihin laitetaan nallimassa, jonka jälkeen hylsyt ruuditetaan ja luoditetaan. Luodituksen jälkeen patruunat lopputarkastetaan ja pakataan. Reunasytytteisten patruunoiden lisäksi CCI:llä on vahva osaaminen käsiase- ja tykistöammusten nallien valmistuksessa.

CCI mainostaa .22 lr Suppressor HP 45 grainin patruunaa hiljaiseksi äänenvaimennin käytössä ja luodin laajenevan hyvin, hitaasta lähtönopeudesta huolimatta. Tehdas kehuu patruunaa tarkaksi ja varmatoimiseksi itselataavissa aseissa. Patruunan ruuti palaa aseessa puhtaasti likaamatta aseen aktiota. Lisäksi mainostetaan mm. nallimassalle varmaa syttymistä. Patruunalle luvataan lähtönopeutta 296 m/s.

RADALLA

Valmistajien mainospuheiden jälkeen on aika siirtyä ampumaradalle testiolosuhteisiin. Sää ampumaradalla oli pilvetön, + 29 celsiusastetta ja 2 m/s etelätuulta. Patruunat koeammuin ampumapöydältä 50 metrin pienoiskivääriradalla. Koeampumaetäisyys on siis 50 metriä. Patruunoiden lähtönopeudet mittasin metrin päästä pienoiskiväärin piipunsuusta.

Lähtönopeuksien mittaamiseen käytin ProChrono Digital- luodinnopeusmittaria. Mittauslaitteen kytkin tietokoneen usb-porttiin datatiedon siirtämistä varten. Mitatut tulokset välitin tietokoneelle, tietokoneen omaan ohjelmointivalikkoon, sekä excel-taulukkoon myöhemmin tarkasteltavaksi.

Testiaseena käytin Anschutz 1451 pienoiskivääriä. Aseen piippu on 550 mm pitkä. Aseessa on SAK:n äänenvaimennin, jolloin piipun kokonaispituus on yhteensä 685 mm. Piippua ei ole puhdistettu patruunatestiä varten. Ennen testiä aseella on ammuttu noin 100 laukausta. Pienoiskivääriin olen asentanut Leupold VX II 3-9x40 tähtäinkiikarin.

Ammuin jokaista patruunaa ensimmäisellä kierroksella 3x5 laukausta. Toisella kierroksella ammuin jokaista patruunaa yhden viiden laukauksen sarjan. Kolmanneksi ammuin yhden viiden laukauksen sarjan kahdesta aiemmista sarjoista kolme tarkinta kasaa tuottanutta patruunamerkkiä.

.22 lr Winchester Power Point

.22 lr RWS Subsonic HP

.22 Winchester Subsonic 42MAX

Kierrosten parhainta osuntaa antoi Winchesterin Power Point patruuna. Patruunan lähtönopeuden keskiarvoksi sain 402 m/s. Kakkossijan jakoivat tarkkuudessa RWS:n Subsonic HP (nopeuden keskiarvo 314 m/s) ja Subsonic 42 Max (nopeuden keskiarvo 324 m/s) patruunat. Kolmanneksi parasta ja erittäin tasalaatuista kasaa sain CCI:n patruunalla, jonka nopeuden keskiarvoksi sain 298 m/s. Winchesterin Laser patruunan nopeuden keskiarvoksi sain 413 m/s.

MAALIBALLISTIIKKATESTI

Luodit maaliballistiikkatestin jälkeen (klikkaa kuva suuremmaksi).

Luodin osumakäyttäytymistä testasin syvään vesiastiaan ampumalla noin kahden metrin korkeudesta. Kaikki patruunat testasin samalla tavalla samoissa olosuhteissa. Vesiastiaan ammuttaessa kannattaa varautua märkätyöskentelyyn. Ainakin allekirjoittanut ja varsinkin pienoiskiväärini kastui läpikotaisin ammunnasta aiheutuvan vesipatsaan johdosta.

Testissä parhaiten pärjäsivät hitaat ja massiiviset luodit. Kyseiset patruunat on suunniteltu kanien ja kettujen ampumiseen eli kooltaan suurempien eläinten ampumiseen, kuin esimerkiksi sepelkyyhkyn kokoiset riistalinnut.

Parhaiten muokkaantui CCI:n 45 grainin luoti sienimäisellä olemuksella. Seuraavaksi parhaiten muokkaantuivat RWS:n ja Winchesterin Subsonic 42Max luodit.

Kevyet ja nopeat luodit menettivät eniten materiaalia osuessaan veteen. Winchesterin Laser 37,5 grainin luoti sirpaloitui lähes täysin. Kevyillä luodeilla ja nopeilla lähtönopeuksilla varustettuja patruunoita voisi käyttää ennemmin haittalintujen ampumisessa. Toki jokainen metsästäjä tekee itse päätöksen siitä, mitä ominaisuuksia arvostaa eniten käyttämässään metsästyspatruunassa.

VALINTANI

Tässä testissä kaikki testipatruunat olivat reikäpäisillä luodeilla. Kannattaa kokeilla myös pehmeäkärkisiä lyijyluoteja. .22 Long Rifle on parhaimpia kaliipereja. Harjoitteluaseena edullinen ampua, pieni rekyylinen ja erittäin hyvä tarkkuus kohtuullisille matkoille. Lyijyn korvaaviakin luoteja alkaa näkyä markkinoilla mm. CCI:ltä kuparin ja polymeerin yhdistelmä.

Kaikki testin patruunat olivat komponenteiltaan laadukkaita. Asia mikä kiinnitti huomioita oli aseen puhtaus koeammuntojen jälkeen. Piipun ja kiväärin puhdistaminen koeammunnan jälkeen oli nopeaa ja vaivatonta. Pienoiskiväärini pitäisi vielä pedata, jolloin kiväärin tarkkuus paranisi entisestään.

Testissäni vaikuttivat kolme asiaa, jonka perusteella laitoin patruunat tärkeysjärjestykseen. Patruunan käynti, luodin maaliballistiikka ja aiemmin mainitsemani aliäänipatruuna. Hiljainen patruuna asutun alueen lähellä ei aiheuta ympäristöön melua, unohtamatta metsästäjien kuuloa.

Parhaiten pärjäsivät jaetulla ykkössijalla Winchesterin Subsonic 42Max ja RWS Subsonic HP. Toisena CCI:n Suppressor HP. Kolmantena Winchesterin Power Point ja viimeisenä Winchesterin Laser.

Voittajapatruunoiden energiat olivat seuraavanlaiset; Winchester Subsonic 42MAX patruunan energia oli 136 - 148J välillä ja RWS Subsonic HP:n 122 - 131J.

Vaikka blogiaiheeni otsikossa mainitaan kyyhkypatruunat, niin testipatruunat soveltuvat energian puolesta muidenkin saman kokoluokan riistaeläinten metsästykseen mitä lainsäädännössämme on mainittu. Nyt vain hyvät lukijat patruunakaupoille ja ampumaradalle koeampumaan.

( Luotiasetta koskevat yleiset vaatimukset ).

Teksti ja kuvat; P.O.
Video; P.O.

Lähteinä käytetty valmistajia ja kirjaa: Cartridges Of The World 14th Edition.

Tehdään kannettava ampumapöytä.

Kuinka turhauttavaa onkaan, jos ampumatuki ei ole tarpeeksi vakaa. Vaikka kuinka olisi ase, tähtäin, tähtäimen kiinnitys ja patruunat viimeisen päälle suunniteltu ja varmistettu tulevaa jahtikautta varten, niin myös ampumatuen tai tuetun ampuma-aseen alustan on oltava vakaa ja kantava. Muuten koko aseen tarkkuuden tai osunnan testaaminen on turhaa. Pelkkä sinne päin ei saa riittää, oli ammuttavan riistan koko sitten hirvi tai latvalintu.

Riistanhoitoyhdistykseni ampumarata on puutteellinen. Radalla on mahdollisuus ampua tuelta hirvikokeeseen 100 metriltä tai harjoitella liikkuvaan hirveen. Mikäli haluat testata mitkä haulikonpatruunat soveltuvat haulikkoosi tai kohdistaa kiväärisi 150 metrin radalla, niin ampumaradalta ei löydy ampumapöytää tai muuta kiinteää tukea. Päätin hankkia ampumapöydän, jonka voin kuljettaa mukana radalle.

Ensin etsin sopivaa valmista ampumapöytää aseliikkeistä, mutta en löytänyt mieleistä. Seuraavaksi aloin miettiä itsetehtyä pöytää ja sukelsin Yuotube-maailmaan. Sieltä löytyikin videoita erilaisista itsetehdyistä ampumapöydistä. Ryhdyin tutkimaan varastojani, jos vaikka materiaalia olisikin jo valmiina omasta takaa. Löysin vesivaneria, apupukkeja, aputyöpöytää ja ruuveja ym. tarviketta.

Alkuasettelua ja mittailua.

Materiaali löytyi valmiiksi ja nyt piti sitten aloittaa suunnittelu paperilla. Hetken piirtelyn jälkeen nostin vesivanerilevyn apupukkien päälle ja levyn päälle ampumatuet ja ilmakiväärin. Mittailin levyä sopiviin mittoihin ja tein tussilla sahausta varten sahausviivat.

Sahaaminen kuviosahalla.

Lopuksi sahasin vielä kahva-aukon ja lisätuen levyn pohjaan. Levyn sahasin kuviosahalla. Levyn terävät reunat hioin vielä viilalla ja hiomapaperilla.

Jalkojen kiinnittäminen pöytään ja tukilevyyn.

Levyn saatuani valmiiksi asensin tukilevyn ruuveilla kiinni ja kiinnitin jalkojen metallirungon tukilevyyn prikoilla ja ruuveilla.

Ampumapöytä Suzuki Vitaran takakontissa

Nyt oli ampumapöytä valmis. Ampumapöytä mahtui Suzuki Vitaran takakonttiin. Tilaa jäi hyvin vielä muille varusteille. Takakontissa ampumapöydän päälle voi kasata vielä muut ampumaradalla tarvittavat ampumavarusteet.

Viiden laukauksen kasa 12 metristä.

Pöytää piti vielä testata ilmakiväärillä. Ammuin pöydältä 12 metrin päähän ilmakivääritauluun. Ampumapöytä antoi riittävän hyvin tukea. Parannettavaa kuitenkin löytyi, varsinkin jos kohdistaa raskaammalla kiväärillä pidemmälle matkalle.

Ampumapöydän kevyempi kenttäversio

Ammuttaessa apupukin taitettavat jalat olivat kyllä riittävän leveät, mutta metallijalat rungossaan antoivat hivenen periksi, jos painoa oli liikaa pöydän vasemmalla reunalla. Päätin tukevoittaa ampumapöytää Black & Deckerin Workmate-pöydällä.

Ampumapöydän raskaampi kenttäversio.

Kiinnitin Workmate-pöydän ampumapöydän jalkojen metallirunkoon. Näin tehtynä ampumapöydästä tuli tukevampi ampua ja ampujan jalat saa paremmin ampumapöydän alle. Ampumapöytä on nyt käytettävissä kevyenä tai raskaampana kenttäversiona.

Työaikaa sain kulumaan reilut pari tuntia ja materiaali löytyi valmiiksi kotoa. Rahaakin säästyi muutama sata euroa. Sinä teet varmasti vielä paremman - ei muuta kuin omaa ampumapöytää tekemään.

Teksti ja kuvat; P.O.

Valkohäntäpeurojen kevätlaskenta ja riistaseurantaa.

Huhti-toukokuun aikana orastavilla tuotantoviljemillä on hyvä mahdollisuus tarkkailla jahtikauden jälkeen jäljelle jäänyttä peurakantaa ja vertailla saatuja keväthavaintoja jahtikauden jälkeen tehtyyn arvioon.

Kevätlaskenta (kuvat suuremmaksi klikkaamalla)

Peurapukki

Omalta osaltani myöhästyin hivenen Riistakeskuksen suosituksista, mutta myös toukokuun puolivälin jälkeen sai hyvän kuvan jäljelle jääneestä kannasta. Tätä kirjoittaessa naaraspeurat ja -kauriit ovat pyöreässä kunnossa ja synnyttävät uutta elämää luonnon kiertokulkuun muutaman viikon tai päivän sisällä. Tuolloin myös edellisen vuoden vasat lähtevät omille teilleen.

Rusakot 

Rusakot viihtyvät sorkkariistan kanssa samoilla ruokailupaikoilla. Rusakoiden aikainen kevät näyttää jatkuvan edelleen ja vauhtia riittää ruokailun lomassa.

Kaurispukki kierroksella

Kaurispukit vahtivat reviiriään ja haukahduksia kuuluu sieltä täältä. Vieraan pukin ääntä kohti on sännättävä nopeasti ja samalla hätistää vieras kaurispukki pois omalta reviiriltä. Jahtitornin ympäristökin piti tarkastuskierroksella tarkastaa. Tällä kertaa jahtikopissa istuvalla oli mukana pelkkä kamera ja katselukiikarit.

Hirvilehmät ovat karkottaneet edellisvuoden vasat ja nyt vasat opettelevat elämään omin avuin. Jotkut onnistuvat itsenäisyyteen siirtymisessä hyvin ja toiset vähän heikommin. Pääsin tuulen alta kuvaamaan edellisen vuoden vasaa, joka ruokaili sähkölinjan alla olevassa pajukossa.

Hetken päästä vasa epäili, että on tarkkailun kohteena ja pakeni 35 metrin päähän nuolukivelle. Suolan himo lopetti pakorefleksin ja mahdollinen uhka unohtui nopeasti. Huoletonta elämää.

Suolan himo vei voiton.

Aurinkoinen sää ja valoisat kevätillat ovat suosineet luonnossaliikkujaa havaintojen tekemisessä. Kohta saisi kyllä sataa hivenen vettäkin. Metsämiehenä kuitenkin toivoisi, ettei kesäkuu olisi kylmä ja sateinen, jotta metsäkanalintujen poikaset selvityisivät paremmin kesän haasteista.

Teksti ja kuvat; P.O.

Metsästyksenjohtajan perustaidot, valkohäntäpeuran biologia.

"Tiheydeltään peurakanta koko Kanta-Hämeen alueella on varsin pieni (noin 1 peurayksilö / 20 000 hehtaaria). On kuitenkin uskottavaa, että kanta tulee lisääntymään tulevina vuosina, sillä tarjoaahan alue lajille samantapaisia elinympäristöjä kuin esimerkiksi Lounais-Häme, missä peuroja on nykyisin runsaanlaisesti. Arvioisin koko Kanta-Hämeen valkohäntäpeuramääräksi tällä hetkellä noin 100 yksilöä eli 3-4 prosenttia maan peurakannasta."

Yllä olevan tekstin on kirjoittanut Pekka Moilanen vuonna 1968 julkaistun Suomen Riista (nide 20) kirjaseen. Lainattu teksti oli artikkelista; Valkohäntäpeuran leviämisestä ja kannan suuruudesta Kanta-Hämeen alueella.

Tieteellistä tietoa valkohännistä eri vuosikymmeniltä.

Kirjassa Valkohäntäpeura, elintavat - metsästys - riistanhoito (Otava 1986), sivulta 53 alkaen Pekka Moilanen kirjoittaa valkohäntäpeurojen kannan kehityksestä Suomessa muun muassa seuraavaa:

"Peurakannan arvioitiin kaksinkertaistuneen vuodesta 1973 vuoteen 1976. Tällöin määrä oli ylittänyt kahdenkymmenentuhannen rajan. Syksyllä 1978 ennen jahtikautta kokonaiskanta oli jo 35 000 yksilöä. Huipun saavutti vuosi 1980, jolloin määrä oli 42 000 yksilöä."

Ensimmäiset valkohäntäpeurat saapuivat Yhdysvalloista Suomeen 8.9.1934 S/S Scanmail rahtilaivalla Hietalahden satamaan. Kyydissä oli yhteensä viisi peuraa (pukki ja neljä naarasta). Peurojen Suomeen siirtoistutuksen idean isänä oli varatuomari Eino A. Aaltio, joka toimi tuolloin Suomen konsulina Yhdysvalloissa.

Tätä kirjoittaessa Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan Suomessa on arviolta 98 000 valkohäntäpeuraa. Valkohäntäpeuran levinneisyys Suomessa on menestystarina. Vaikka kanta on Suomessa tällä hetkellä erittäin vahva ja joillain alueilla liian suuri, niin kannan rakenteen suhteen on vielä töitä edessä.

Valkohäntäpeuran biologia opas

Suomen riistakeskus on julkaissut vuodelle 2018 Mikael Wikströmin kirjoittaman oppaan: metsästyksenjohtajan perustaidot, valkohäntäpeuran biologia. Opaskirjanen on tarkoitettu metsästyksenjohtajille ja sitä ovat jakaneet muun muassa riistanhoitoyhdistykset hirvipalaverien yhteydessä metsästysseurojen metsästyksenjohtajille.

Jaetun koulutusmateriaalin tavoitteena on helpottaa metsästyksenjohtajan työtä. Valkohäntäpeuran biologia on jatkoa aiemmin jaetulle metsästyksenjohtajan perustaidot koulutusmateriaalille. Tulossa on vielä kaksi biologiaosuutta lisää, jotka käsittelevät metsäkaurista ja kuusipeuraa.

Koulutusmateriaali tulee tarpeeseen. Valkohäntäpeuraa metsästetään erisuuruisilla metsästysalueilla, joko oman seuran toimesta tai yhteislupa-alueella useamman seuran toimesta. Metsästystapoja on erilaisia. On ajojahteja koiralla tai miesajolla, hiipimällä, sekä vahtimalla eläinten kulkureiteillä, viljelyksillä ja ruokintapaikoilla. Jos on erilaisia metsästystapoja, niin on myös runsaasti metsästäjien mielipiteitä siitä milloin, mitä ja miten valkohäntiä tulisi metsästää.

Kun tarkastellaan historiaa taaksepäin ja luetaan vanhoja riistatutkijoiden julkaisuja ovat tutkijat huomauttaneet jo tuolloin hyvän sarviaineksen omaavien peurojen tärkeydestä ja niiden säästämisestä.

Nyt esittelyssä olevassa oppaassa käsitellään valkohäntäpeuran tunnistamista, lisääntymistä, kannanvaihtelun perusmekanismeja ja valkohäntäpeurakannan säätelemistä. Oppaassa on runsaasti valokuvia ja kuvitusta.

Valkohäntäpeurasta on tullut monelle metsästysseuran jäsenelle tärkein ja mieluisin saaliseläin. Jos metsästysseurassa on selkeä työjärjestys ja metsästyksenjohtaja keskittyy ensisijaisesti turvalliseen metsästykseen, on oikeudenmukainen ja toimii tehtävässään määrätietoisesti, onnistuu jahdit varmasti hyvin.

Riistakeskuksen ohjekirjanen on hyödyllinen opas metsästyksenjohtajan työkalupakkiin. Parasta tietenkin olisi jos kaikki valkohäntäpeuran metsästykseen osallistuvat lukisivat kyseisen oppaan.

Metsästyksenjohtajan perustaidot materiaalin on tuottanut Suomen riistakeskuksen Hirvieläinten kannanhoidon kehittäminen hanke maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella.

Teksti ja kuvat; P.O.

Lähteet; Suomen Riista 20, kirja (Suomen riistanhoitosäätiö 1968). Valkohäntäpeura, elintavat-metsästys-riistanhoito (Otava 1986). Metsästyksenjohtajan perustaidot, Valkohäntäpeuran biologia ohjekirja (Riistakeskus 2018)

Talvinen fasaanijahti.

Kotimainen fasaanimme ei ole alkuperäinen eläinlajimme. Fasaani (Phasianus colchicus) on tuontilintu Aasiasta. Ensimmäiset fasaanit Suomeen toi Karl Fazer 1900- luvun alussa. Tänä päivänä vapaana oleviin fasaaneihin saattaa törmätä pihapiireissä ja viljelyalueilla. Metsästettävät fasaanit ovat kuitenkin pääsääntöisesti tarhattuja ja tarkoitettu koiran kouluttamiseen tai esimerkiksi seuruejahtina tapahtuvaan metsästykseen, jossa metsästetään joko seisovilla lintukoirilla tai ajoketjussa ylösajavilla koirilla. Talvinen fasaanijahti helmikuussa lintukoiran kanssa on hyvä aika kerrata opittua ja päättää jahtikausi. Ainakin tämän reissun aikana tuli taas koirani kouluttamiseen liittyviä asioita mietittäväksi.

Fasaanien piilopaikat.

Viime vuonna samoihin aikoihin samassa paikassa oli kymmenen astetta kylmempää. Tuolloin oli pakkasta -14 ja lunta vähemmän. Nyt oli -4 astetta pakkasta ja lunta enemmän. Se tiesi miehelle ja koiralle hikistä päivää. Runsaampi lumen määrä ei kuitenkaan lannistanut kummankaan jahti-intoa. Fasaanijahdin järjestäjä oli viennyt fasaanit jo aiemmin valmiiksi jahtialueelle. Ennen jahtia sain kartan, johon oli merkitty paikoille viedyt fasaanit. Fasaanit saattavat toki kuljeskella alkusijoituspaikasta mihin haluavat. Lentoon ne eivät kuitenkaan mielellään lähde, elleivät pelkää henkensä edestä. Kohta oli hengenlähtö edessä.

Jahti alkaa

Ensimmäiseksi suuntasimme samalle paikalle, josta olimme onnistuneesti löytäneet edellisenä vuonna muutamat fasaanit. Tiesin, ettei sinne oltu tällä kertaa viety fasaaneja, mutta alueella saattoi olla myös aiempia alueelle tuotuja lintuja. Nyt oli kuitenkin hiljaista. Päätin suunnistaa tällä kertaa metsästysalueella päinvastaisesti kuin edellisenä vuonna. Noin 100 metrin siirtymän jälkeen koirani nosti linnun siivilleen. Lentoon lähti naarasfasaani. Aluksi fasaani meinasi jäädä puun oksalle, mutta päätti kuitenkin lähteä lentoon kohti avointa peltoa. Annoin fasaanin lentää hivenen etäämmäksi ennen kuin ammuin kohti lintua. Laukauksen jälkeen lintu tipahti pellolle, josta koirani nouti linnun ja toi isännälleen. Yksi laukaus ja ensimmäinen lintu oli repussa. Alku näytti lupaavalta ja eikun eteenpäin.

100 metrin jälkeen ensimmäisestä linnusta sai koirani taas fasaanin ylös siivilleen ojanpohjasta. Naarasfasaani lähti lentämään poispäin ampujasta puiden takaa. Yritin ampua lintua hivenen liian myöhään ja puun oksien välistä. Molemmat piiput tuottivat ohiammuttua fasaania. Lintu jatkoi lentoa terveenä vailla hauleja nahassaan. Hölmistyneenä nopeasta tilanteesta ja ohilaukauksista en muistanut komentaa koiraani, joka oli pellolla jo noin 100 metrin päässä lentävän fasaanin perässä. Vihelsin pilliin ja sain koiran takaisin sivulleni. Kytkin koiran ja päätin siirtyä pellon keskellä olevaan metsäsaarekkeeseen,

Saarekkeen reunalle päästyämme päästin koirani irti ja usutin kohti tieheimpää pusikkoa. Pyrin siirtymään hivenen taaemmaksi saarekkeesta siten, että näen saarekkeen mahdollisimman kattavasti. Hetken päästä kuuluikin kotkotusta ja fasaanikukko nousi siivilleen. Tyhjensin molemmat piiput, mutta ohi. Ehdin ladata haulikon yhdellä patruunalla sillä välin kun kukko räpisteli korkean kuusen oksilla ja sain ammuttua linnun alas. Koira toi elävän fasaanikukon luokseni. Elävästä linnusta olikin sitten koiralla luovutusvaikeuksia. Hivenen kovistelua ja koira luovutti linnun. Kukolta niskat poikki ja lintu reppuun. Kaksi lintua repussa oli jo ihan mukavasti. Koirakin toimi mukavasti, mitä nyt hivenen liikaa purukovuutta. 

Eteenpäin lumessa ja kohti uusia tilanteita. Pidemmän ja hiljaisemman hetken aikana valppaus herpaantui ja päästin koiran vahingossa liian kauaksi. Koira nosti fasaanikukon ilmaan noin 80 metrin päässä. Linnun lentoa tulikin sitten tarkkailtua pelkästään katseella. Päätin pitää tauon ja siirtyä metsästysalueen nuotiopaikalle.

Tauolla

Tauon ja makkaranpaiston jälkeen uusi yritys. Aluetta kiertäessämme ei koirani saanut enää yhtään lintua lentoon. Sen sijaan yksi päätön fasaanikukko löytyi kuusen alta. Alueelta löytyi myös ilveksenjäljet ja saalistetun fasaanin roippeet. Myös kanahaukka liiteli alueella. Näköjään alueella oli muitakin saalistajia. Päätin lopettaa jahdin.

Jahdin aikana ja varsinkin action-kameralta jahtia jälkeenpäin katsellessa huomasi omat virheet ja ennen kaikkea aiempi laiskuus koiran kouluttamisessa. Linnun palautus isännälle vaatii edelleen harjoittelua. Reissu oli pääpiirteissään kuitenkin onnistunut - riistatilanteita sattui mukavasti niin koiralle kuin isännälle.

CZ-USA Bobwhite 20/76 ja fasaanit.

Haulikkoesittelyyn pääset tästä linkistä.

Teksti, video ja kuvat; P.O.