perjantai 10. elokuuta 2018

Patruunatestin jälkeen jahtiin.

Sepelkyyhky 20 metrin päästä kuvattuna.
Aiemmin kirjoittamassani testissä pienoiskiväärin kyyhkypatruunat - jutussa jäi mainitsematta lopullinen patruunavalintani. Päädyin Winchesterin Subsonic 42MAX- patruunaan. Lopullisen päätöksen tein ihan puhtaasti edullisemman hinnan takia, vaikka hintaerokaan ei kahden ykkösehdokkaan välillä ollut kovinkaan suuri.

Sepelkyyhky ja Winchester Subsonic 42MAX
Tänään pääsin kokeilemaan kyseistä patruunaa kyyhkyjahdin aloituksessa. Ammuin sepelkyyhkyä noin 30 metrin etäisyydeltä kylkeen.

Luodin sisäänmenoreikä
Luoti tuli ulos linnun rinnan yläpuolelta läheltä kaulakuoppaa. Sisään- ja ulosmenoreikä linnussa oli siisti ja lintu kuoli osumasta välittömästi. Ohessa kuvia luodin sisäänmenoreiästä ja ulostuloreiästä. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.

Luodin ulostuloreikä
Vaikka laukausääni on patruunalla hiljainen, niin osumaääni säikäytti kuitenkin vierellä olevat muut sepelkyyhkyt lentoon. Hetken päästä lintuja alkoi kuitenkin palata takaisin ruokailupaikalle ja pääsin ampumaan pienoiskiväärilläni vielä toisenkin sepelkyyhkyn. Myös tämän linnun kohdalla luoti toimi hyvin.

Kyyhkyjahtini jatkuu pääasiassa haulikolla, mutta tarvittaessa myös pienoiskiväärillä. Aion käyttää samaa Winchesterin patruunaa myös sorsajahdissa.

Teksti ja kuvat; P.O.

Ps. Lopuksi vielä riistankäsittelyvinkki. Riistalintu kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan nylkemisen sijaan kyniä. Linnusta tulee nahkapäällä maukkaampi.

Sepelkyyhkyn kynitty pinta kärvennetty kaasupolttimella.
Kynimisen jälkeen irtokarvat ja pienet untuvat kannattaa polttaa karrelle linnun pinnalta kaasupolttimella. Varsinkin suurempien lintumäärien kärventäminen käy nopeammin ja kätevämmin kaasupolttimella, kuin esimerkiksi spriikeittimellä, nuotiolla tai muulla vastaavalla tulella.

Kaasupolttimia löytyy tavaratalojen keittötarvikkeista. Isomman kokoluokan kaasupolttimia löytyy rautakaupoista. Olen kärventänyt riistalintujen karvat rautakaupan tuotteella.