VASA
Lunta oli satanut jo muutaman päivän ajan ja riistakameroiden lähettämien kuvien perusteella peurat vierailivat ruokinnalla hivenen useammin. Avonaiseen jahtitorniin hiivin vähän ennen hämärän tuloa. Puolen tunnin istumisen jälkeen muistin, etten ollut muistanut käydä vessassa ennen jahtiin lähtöä. Istuin jalat ristissä ja suunnittelin alas tornista kapuamista ja puun juurelle siirtymistä. Edellisenä vuonna lumisateiden saapuessa oli tilanteeni samanlainen ja jouduin käydä tarpeilla kuusen juurella kesken kyttäyksen. Hetken päästä torniin takaisin päästyäni ammuin peuran vasan. Nyt piti siis toimia samalla tavalla. Mahdollisimman hiljaa alas tornista viereisen kuusen juurelle ja keltaisen nesteen peittely lumella ja takaisin torniin mahdollisimman äänettömästi. Hiljaisen puuhastelun jälkeen alkoi uudelleen odottelu. Aika vierähti ja mitään ei kuulunut. Kaverille ehdin jo WhatsAppissa sadatella huonoa tuuriani. Viimeisen viestin lähetettyäni huomasin ruokinnalla liikettä.
Ruokinta-automaatin olin kesällä siirtänyt aiemmasta 50 metristä 82 metriin. Nyt joutui hämärässä hivenen pidempään kiikaroida mahdollista kohdetta. Eläin oli selvästi hirvieläin, mutta oliko kyseessä metsäkauris vai valkohäntäpeura. Hirvieläimen häntä heilahti, joten totesin kyseessä olevan valkohäntäpeura ja mitä ilmeisemmin vasa. Sain varmistuksen asiasta kun sähkölinjalle ilmestyi naaraspeura kulkien kohti ruokinta-automaattia. Siirsin tähtäinkiikarin suurennoksen kahdeksan kertaiseksi, jotta näkisin molemmat eläimet tähtäinkuvassa. Piti varoa, etten ammu silloin kun eläimet seisoivat vierekkäin. Välillä vasasta näkyi pelkkä takamus ja välillä emä oli vasan edessä tai takana. Olipas pyörimistä kerrakseen. Oli pakko unohtaa eläinten tarkkailu tähtäinkiikarilla. Tarkkailin katselukiikareillani eläinten ruokailua ja muuta puuhastelua.
Hetken päästä naaraspeura siirtyi vasasta kauemmaksi ja nyt pääsin taas tähtäämään vasaa kiväärillä. Naaraspeura lähti päättäväisesti kulkemaan kohti metsää. Vasa lopetti automaatilla ruokailun ja käänsi kyljen. Kylki ei ollut täysin näkyvissä, mutta päätin ampua hivenen sivuittain olevaan vasaan. Puristin liipaisimesta ja lähetin luodin matkaan. Vasa näytti putoavan saman tien. Vaihdoin kiväärin katselukiikareihin ja yritin etsiä naaraspeuraa metsän rajasta. Tausta oli liian tumma varmaan laukaukseen, joten jätin naaraspeuran rauhaan ja etsin katselukiikareilla vasaa lumesta.
Vasaa ei kiikareilla tihratessa näkynyt automaatin vieressä. Päätin hakea kotoa ahkion lisäksi varmuudeksi koiran ja vaikka vasa olisikin lähellä ampumapaikkaa, niin koira saisi ainakin pientä jäljestysharjoitusta arkeen. Takaisin paikalle päästyämme vasa ei ollut liikkunut askeltakaan, vaan oli sen verran syvällä hangessa, ettei sitä jahtitornista kiikaroidessa huomannut. Barnesin kupariluoti oli mennyt sisälle vasemmasta kyljestä ja tullut ulos kaulasta pistokuopan yläpuolelta.
 |
| Kauden viimeinen vasa. |
YLIVUOTINEN
Vajaa viikko vasan ampumisen jälkeen oli taas uusi jahtipäivä. Jahtitorniin menin keskellä viikkoa vasta illalla puoli seitsemän aikoihin. Lunta oli mukavasti, mutta vesisateen ja plussa-asteiden takia lumet olivat kovaa vauhtia sulamassa. Säätiedotus ennusti, että lumet olisivat Etelä-Suomesta sulaneet viikonloppuun mennessä. Seuraavalla viikolla valkohäntäpeuran metsästys päättyisi. Ilma oli utuinen ja näkyvyys aiempiin iltoihin verrattuna huonompi.
Tunnin istumisen jälkeen lähistöltä kuului supikoirien äänekästä riitelyä. Hetken päästä supipari kulki ruokinta-automaatin ohitse. Yleensä olen napsinut peurapassissa istuessani myös supikoiria pois muonavahvuudesta, mutta tällä kertaa maltoin mieleni ja annoin luonnon roskakuskien jatkaa matkaa. Mielessäni päätin kuitenkin, että palaamme asiaan uudelleen helmikuussa. Aikaa kului ja mitään ei näkynyt, eikä kuulunut. Kotona alkoi saunakin olla jo lämpimänä saunojaa odottaen. Jotain harmaata näytti kuitenkin heiluvan ruokinta-automaatin takana.
Nostin katselukiikarit silmille ja säädin kiikareiden tarkennuksen seurattavaan kohteeseen. Eläin näytti peuralta, levottomalta sellaiselta. Annoin eläimen ja tilanteen rauhoittua. Havaitsin peuran olevan urospeura, jonka sarvet näyttivät oudoilta, tai itse asiassa peuran sarvi näytti oudolta. Tarkkailin peuraa ja päättelin peuran olevan nuori yksilö, mahdollisesti tappisarvi. Säädin tähtäinkiikarin valopisteen mahdollisimman himmeäksi, ettei valopisteen säröily häiritsisi tähtäämistä. Jäin odottelemaan peuran asettumista kohti ampujaa siten, että kylki olisi mahdollisimman näkyvä koko leveydeltään.
Jonkin ajan kuluttua peura päätti jatkaa matkaa ja lähti kulkemaan kohti metsän reunaa. Peura pysähtyi hetkeksi. Tähtäsin peuraa hivenen lavan taakse. Huomasin tilanteeni tulleen ja puristin liipaisimesta. Vaimea laukaus kajahti lumisessa maastossa. Peura säntäsi juoksuun kohti metsää. Kuulostelin peuran rytinää metsässä ja yritin arvioida peuran kuolinjuoksun pituutta. Kuului rysähdys ja sitten hiljeni.
Pakkasin tavarat reppuun ja lähdin kotia hakemaan avuksi kaverin ja koiran. Takaisin paikalle päästyämme lähti koirani jäljestämään tuoreita pakojälkiä. Aluksi lumessa ei ollut verijälkiä näkyvissä, mutta hetken päästä veritippojen määrä lisääntyi ja metsään päästyämme verta oli jo lumessa runsaasti. Yksisarvinen peura löytyi noin 20 metrin pakolaukan päätteeksi. Luoti oli lävistänyt peuran kohdasta johon olin tähdännyt. Ilta ei vielä päättynyt onnistuneeseen riistalaukaukseen. Alkoi työläisin vaihe. Peura tuli saattaa valmiiksi lihapaketiksi kodin pakkaseen vielä monen työvaiheen jälkeen.
Tätä kirjoittaessa ollaan jo helmikuun puolella ja pienten hirvieläinten jahtikausi on päättynyt. Lunta on satanut reilusti vaikeuttaen eläinten ruoansaantia ja liikkumista. Ruokintapaikan rehusäiliöitä täydentäessä havaitsin ruokintapaikan vieressä ison ilveksen jäljet. Rauhoitusajasta huolimatta predaatio jatkuu edelleen ja talvi kaikessa kovuudessaan koettelee pienempiä hirvieläimiä. Muutaman kuukauden kuluttua pitäisi jo helpottaa.
 |
| Rauhoitusajasta huolimatta predaatio jatkuu. |
Teksti ja kuvat; P.O.
