sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Muovisen huuhkajakaaveen tuunaaminen.

Olin vuosi sitten luovuttanut huuhkajakaaveeni metsästysseuralleni kosteikolla tapahtuvaan varisten poikkeuslupapyyntiin. Nyt tarvitsin kuitenkin omaa huuhkajaa myös muualla tapahtuvaa varisten houkuttelupyyntiä varten. Löysin tarvitsemani kaaveen Klaukkalasta Juhani Sinisalo Oy:stä.

Aiemman kaaveen olin tuunannut kanan sulilla ja höyhenillä. Sulat ja höyhenet kuitenkin ajansaatossa irtosivat kaaveesta. Liikkeen myyjä ehdotti muovihuuhkajan tuunaamista rusakon turkiksella. Tähän hätään en löytänyt rusakon nahkaa, mutta loppujen lopuksi löysin vielä paremman, tuuheamman turkiksen.

Nahkapalojen liimaus.
Olin joskus teetättänyt supikoiran nahasta turkislakin, josta oli jäänyt ylijäämäpaloja. Nyt kyseiset supin turkispalat liimasin epoksiliimalla huuhkajaan kiinni.

Tässä huuhkajakaavemallissa ei ollut heilutettavia muovisiipiä. Kaaveen molempien siipien kohdalle liimasin turkiksen nahkapalan yläosasta kiinni ja alaosan jätin liimaamatta, jotta karvat nahkapalassa heiluisivat paremmin tuulessa mukaillen siipiä ja höyheniä. Liimasin myös selkäosaan turkispalan. Huuhkajan korvanpäihin liimasin karvatupsut.

Valmis huuhkajakaave.
Huuhkajan kynsien kohdalle liimasin vielä roikkuvan nahkapalan supikoiran tassusta anturoineen ja kynsineen. Roikkuva jalan nahkapala saisi luvan esittää huuhkajan saalista. Kaaveen etuosan jätin alkuperäiseen kuntoon.

Liimaus pyöreään ja röpelöpintaiseen muoviin oli hivenen hankalaa, mutta onnistui loppujen lopuksi kiristämällä liimatut turkispalat tuorekelmua muovihuuhkajan ympäri pyörittäen. Tulee vain huomioida, ettei liima pääse vahingossa tarttumaan tuorekelmuun. Liiman on parempi antaa kuivua muutaman tovin ennen tuorekelmun pyörittämistä kaaveen ympärille. Yksi vaihtoehto on liimata turkispala kerralla ja antaa liimatun palan kuivua ennen uuden palan liimaamista.

Pienellä tuunaamisella sai tähänkin muovihuuhkajaan enemmän aidon huuhkajan olemusta. Toivottavasti huuhkajan karvoittaminen saa varikset paremmin raivonpartaalle ja kiinnittämään huomion huuhkajaan, eikä metsästäjään. Se selviää sitten varisjahdissa.

Teksti ja kuvat PO